Tuutilulla

Buublan tarina alkoi lentokoneessa kun poikamme pottaikäisenä halusi mennä vessaan.

Tällöin meillä ei ollut pottaa mukana, ja poikamme ei suostunut käyttämään lentokoneen pönttöä ja alkoi itkemään.

Matkan jälkeen päätimme hankkia matkapotan, koska emme halunneet ottaa normaalia pottaa mukaan näiden tavallisen koon vuoksi.

Olimme yllättyneitä, kun emme lukuisten googlettamisen seurauksena löytäneet montaakaan matkapottaa ja varsinkaan sellaista joka olisi täyttänyt omat tarpeemme.

Kuukausi tai kaksi myöhemmin, Buubla oli keksitty.

Emme myöskään halunneet keksiä pottaa, jota ei voisi käyttää tuttuun tapaan myös jokapäiväisessä käytössä kotona. Halusimme potan, joka näyttää, tuntuu ja toimii normaalin potan tavoin, mutta jossa on matkapotan elementit. Lisäksi halusimme myös varmistaa, että potta soveltuu kaiken ikäisille pottaiässä oleville lapsille.

Buubla-potta on Buubla Oy:n patentoima keksintö.

Buublan nimen keksi poikamme.

Mietimme keittiöpöydän ääressä sopivaa nimeä uudelle yritykselle, ja mikään ei vaikuttanut olevan tarpeeksi hyvä. Poikamme (silloin n. 2,5-vuotias) keskeytti puheemme ja sanoi - Buubla. Ja siinä yrityksemme nimi oli. Mielestämme Buubla oli helppo muistaa ja lasten helppo lausua.

Buubla on Buubla Oy:n rekisteröity tavaramerkki.

Näytetään tuotteet 1-3 / 3

Ostoskorisi on tyhjä